

Ämyriä ja sen edeltäjää vuonna 1923 perustettua Näyttämö-lehteä on luettu jo vuosisata näyttelijöiden keskuudessa. Lehteä on kehitetty ajan saatossa, mutta aina on toivottu esille jotain omaa ja tärkeää, minkä huomaa kun tutustuu Ämyrin historiaan. Nytkin toivomme, että saamme teiltä palautetta ja vinkkejä siitä millaisia juttuja lehdessä pitäisi olla.
Tässä numerossa on vuoden elokuvanäyttelijän ja vuoden televisionäyttelijän haastattelut. Kumpikin näyttelijä pitää itsensä ja instrumenttinsa kunnossa rankalla fyysisellä harjoittelulla. Silmiä avaava on myös juttu näyttelijöistä, jotka tulkkaavat esityksiä katsojille jotka eivät näe tai kuule.
Tavat muuttuvat ja kulttuurit sekoittuvat, ja siksi pyysimme juttua myös Suomessa asuvalta brittinäyttelijältä ja joulupukkia tilauksesta esittävältä näyttelijältä. Ja totisesti, joulupukkikaan ei ole entisellään. Niin se vain on. Ajan kulkua ei voi pysäyttää. Itsensä voi. Edes juhlapyhien ajaksi. Rentouttavaa vuodenvaihdetta!

Jorma Tommila viihtyy Suomessa vaikka Hollywood kutsuisi
Kun Jorma Tommila pääsi teatterikorkeaan vuonna 1985, elettiin Jouko Turkan aikaa. Turkan ajoista on jäänyt oppeja, joita hän sovelsi myös Aatami Korven roolissa elokuvassa Sisu. Ensi toukokuussa Vaasan kaupunginteatterista eläkkeelle jäävä Tommila ei näytä eikä kuulosta siltä, että olisi siirtymässä leppoisille eläkepäiville.

Karoliina Blackburn janoaa haasteita
Hormonit-sarja räjäytti Yle Areenan ja nosti Blackburnin koko kansan suosikiksi. Yhtenä syynä sarjan suosioon Blackburn näkee sen, että sarja on tehnyt näkyviksi yli 45-vuotiaat naiset, ison osan miehiä ja monet sukupolvelta toiselle periytyneet trauman ketjut.

Teatteria voi kokea vaikka yksi aisteista puuttuisi
Miten sanat korvaavat visuaaliset ärsykkeet? Entä miten viittomakielellä kerrotaan kaikki mitä tapahtuu tässä ja nyt? Ämyri tapasi näyttelijä Eero Enqvistin ja näyttelijä-ohjaaja Helena Rytin, jotka tietävät vastaukset.

Kerro mielipiteesi ja jaa juttuideasi
Onko sinulla juttuideoita? Lähetä ne meille! Otamme mielellämme vastaan myös kaikenlaista palautetta. Voit myös kertoa terveisiä kollegoille!

Darren McStayn navigointia Suomessa
Sekä Iso-Britannia että Suomi ovat McStayn mukaan tunnettuja juomakulttuureistaan, mutta elokuvateollisuudessa alkoholia lähestytään eri tavoilla. Helsingissä asuva näyttelijä ja muusikko pakinoi elokuva-alan tavoista ja tottumuksista.

Ansioturva muuttuu vuonna 2024
Nykyisen hallituksen suunnittelemat ensimmäiset muutokset työttömyysturvaan ovat tulossa voimaan vuodenvaihteessa, jos lakimuutokset hyväksytään. A-kassan etuuspäällikön Kaisa Tikka kertoo mikä kaikki ansioturvassa muuttuu.

Joulupukki muutti tapojaan
Kulttuurit sekoittuvat ja perinteet uudistuvat, mutta perinteinen joulupukki on jo pysyy. Vai pysyykö sittenkään? Varsinkaan jos pukki kokee joulustressiä.
