Freelancerin kielletyt ilot

Teksti: Henna Tanskanen
Kuva: Vilma Pimenoff

Kolmevuotinen apuraha Taiteen edistämiskeskukselta. Vihdoin, hemmetti, edes jotain turvaa. Kolme vuotta vapautta työtön-työtön-listauksia, keikkapalkkioiden karhuamisista, jotta soviteltu ansiosidonnainen vihdoin menisi maksuun. En olisi työtön määräaikaiskeikkojen välissä, vaan täysipäiväinen vapaa taiteilija.

Apurahakaudella työskentelin 00100ENSEMBLE ry:n immersiivisten teosten parissa. Kerrankin oli aikaa sekä kehittää ryhmän rahoitusta vakaampaan suuntaan että luoda suuria yhteistyökuvioita. Eräs iso hanke kaatui, mutta toinen, sitäkin kunnianhimoisempi näkee päivänvalon vuonna 2027 yhteistyössä Suomen Kansallisoopperan kanssa. Apurahani vaikutus tuntuu ryhmän toiminnassa. Apuraha mahdollisti myös muuta riskinottoa (kirjoittamista enemmän ja vakavissani), yllättäviä proggiksia, kollegojen auttamista ja ah, lomaa.

Ja sitten äkkiä olikin joulukuu 2025, viimeisen apurahavuoden viimeinen kuukausi.

1.1.2026 ilmoittauduin ensi töikseni työttömäksi työnhakijaksi. Vuoden aikana palkkatöitä olisi 8 kk ajan, mutta hajallaan pitkin vuotta. Työmarkkinaviranoimanen soitti ja sain työttömän statuksen ja luvan hakea ansiosidonnaista. Ystävällisestä puhelusta huolimatta mieleen palaili epämiellyttävä tunne tarkkailusta ja säännöistä, joita rikkomalla (tahallisesti tai vahingossa) en pelkästään joutuisi selvitysrumbaan, vaan työnhakuni keskeytettäisiin.

Saanko ideoida kaverin kanssa tulevaa juttua johon vois joskus hakea apurahaa? Mitä saan kirjoittaa työttömänä, jos se vaikka vahingossa onkin hyvää, saanko mitään (en saa)? Kesäteatteriprojektissa saattaa olla hajapäiviä keväällä, mutta palkka tulee vasta kesän lopussa, miten tämän merkitsen ja halvauttaako se ansiosidonnaiseni herkän Ajoitusharmonian? Ideoinnin ja kokeilun aika oli ohi.

Se, mikä edelliset kolme vuotta oli itsestään selvä tapa tehdä taiteilija työtä, oli nyt kiellettyä.

Kiellettyä, koska järjestelmä pyrkii suojelemaan työntekijää estämällä työnantajia vaatimasta työpanosta ansiosidonnaisen aikana. Hyvä periaate on kuitenkin kiristynyt kuristavaksi verkoksi, joka lamauttaa freelancereita ja kaventaa suomalaisen taidekentän elinvoimaa ja luovuutta. Luin muista sosiaaliturvan muodoista, esim. Irlannissa. Miten erilaiselta meidän taiteen tekijöiden arkemme tuntuisi, jos me emme olisikaan ”työttömiä”, vaan jonkinlaisen työttömyysturvan korvaavan perustulon piirissä. Vaikka esimerkiksi että kaikilla Näyttelijäliittoon kuuluvilla taiteilijoilla olisi taiteilijapalkka, joka korvaa ansiosidonnaisen ja jota leikataan vasta, kun taiteilija saa muita tuloja vaikkapa koko Suomen mediaanitulon verran? Onko työntekijän suojelulle muita keinoja kuin tarkkailu?

Suomi olisi täynnä aidosti vapaita taiteilijoita. Pitkän apurahan äärellä koin itse ennen kaikkea vapautta ja se kantoi. Miten erilaiselta taiteilijan elämä tuntuisi? Hävettäisikö vähemmän, nousisiko mieliala ja tuottavuus?

Heikkona hetkenä konnotaatiot voivat tuntua todelta: Työtön – et ole hyvä tai haluttu. Apuraha – tarvitset valtion, kaupungin tai säätiön apua jotta voit tehdä taidetta, sillä se ei myy. Tuki tai avustus – ylempi antaa alemmalleen ja kiitollinen on oltava.

Sitten sain ensimmäisen päätöksen kassasta ja tulos järkytti.

Minua tutkitaan yrittäjänä vaikka olen tehnyt kaikki työni aina verokortilla. Syy on perustamassani 00100ENSEMBLE-yhdistyksessä; käytän sen hallituksessa suurta valtaa, työllistän itseäni, haen apurahoja, toteutan esityksiä ja yhdistys maksaa joskus palkkaa minulle tästä. Nykyhallituksen alkutaipaleen työmarkkinalain tulkinnan uudistus sai viranomaisen tarkastelemaan koko vapaan kentän rahoitusmallia yritystoimintana. Tämä tulkinnan muutos tulee koskemaan pikkuhiljaa koko vapaata kenttää joka toimii yhdistysmuotoisesti.

Erosin hallituksesta, sillä en voinut tämänhetkisen kädestä-suuhun-systeemini kanssa ottaa riskiä pitkästä tarkastelujaksosta tai riitautetuista päätöksistä.

Täytyy sanoa, että paluu freelancerin arkeen on ollut yllättävän kova.

Olen viestinyt sekä poliitikoiden (esim. freelancereiden sos.turvan puolesta puhuva Pia Lohikoski vas.), Taide ja kulttuuriviraston sekä Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kanssa tästä yhdistyksen ”hallitustyöskentelykö yritystoimintaa” -epäkohdasta. Facebook-sivullani on julkiset postaukset aiheesta, joita päivitän, kun tiedän lisää. Viestini kollegoille yhdistysten hallituksissa on, että olkaa vain, KEHA:lla ei ole resursseja tarkistella yksittäisten ihmisten hallituspaikkoja. Minä jäin kiinni siksi, kun erehdyin kertomaan siitä itse.

PS. Tämä teksti on kirjoitettu sunnuntaisin eikä sen kirjoittaminen ole ollut esteenä täysiaikaisen työn vastaanottamiselle.