Uutiset
-
Vaatimukset luovutettiin tänään Valtioneuvostolle.
-
Vaadimme poikkeussäännöksen takaisin mahdollisimman nopeasti.
Lisää artikkelista: Näyttelijäliitto vaatii työttömyysturvan poikkeussääntöjä takaisin vuodeksi 2022
-
Esittävän taiteen alan toimintaa on jälleen koronan vuoksi merkittävästi rajoitettu. Teatterin, tanssin, sirkuksen ja musiikin alan organisaatiot ja freelancerit ovat jo pian kahden vuoden ajan joutuneet sopeuttamaan toimintaansa poikkeusoloihin ja tulevaisuus näyttää edelleen sumuiselta.
-
Näyttelijäliiton puheenjohtaja Antti Timonen HS:n, MTV Uutisten ja HBL:n haastatteluissa.
Lisää artikkelista: Ala tarvitsee exit-strategian ja tukea freelancereille
-
Näyttelijäliitto korostaa, että epidemian torjunnan aikaisemmissa vaiheissa ei kulttuurialaa koskevilla rajoitustoimilla ollut vaikutusta epidemian leviämisvauhtiin. Näyttelijöiden kannalta aikaisemmat sulut ovat kuitenkin olleet vaikutuksiltaan valtavia: työn tekeminen on estetty kuukausiksi.
Lisää artikkelista: Näyttelijäliitto tukee välttämättömiä ja oikeasuhtaisia koronatoimia
-
Vuoden elokuvanäyttelijä valittiin jäsenäänestyksessä 11. kerran ja vuoden tv-näyttelijä ensimmäisen kerran.
Lisää artikkelista: Vuoden elokuvanäyttelijä ja televisionäyttelijä valittiin
-
Kansainväliset taidejärjestöt huolestuivat Suomen tekijänoikeusdirektiivin implementoinnista
Julkaistu:Kansainvälinen näyttelijöiden liitto FIA ja Kansainvälinen muusikkojen liitto FIM ovat ottaneet yhteyttä tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurviseen ilmaistakseen vakavan huolensa.
-
Näyttelijäliitto - Skådespelarförbundet ry valitsi valtuuston kokouksessaan liitolle uudeksi puheenjohtajaksi Antti Timosen Helsingistä. Timonen on 44-vuotias näyttelijä Helsingin Kaupunginteatterista.
Lisää artikkelista: Näyttelijäliiton puheenjohtajaksi Antti Timonen
-
Mitä jos meillä ei olisi tekijänoikeuksia?
Lisää artikkelista: Avate: Hallituksen esitys tekijänoikeuslaiksi on tekijöitä halveksuva
-
Näyttelijäliiton kannanotto Helsingin Sanomien mielipidesivuilla.
Lisää artikkelista: Äänikirjojen laatua voidaan parantaa panostamalla etukäteistyöhön
-
Miksi Suomi haluaa pitää tekijöiden aseman heikkona?
Lisää artikkelista: Näyttelijäliitto järkyttynyt tekijänoikeuslain muutosehdotuksesta
-
Näyttelijät uuteen kassaan
Julkaistu:Jäsentemme työttömyysturva siirtyy vuoden vaihteessa automaattisesti uuteen A-kassaan. Tällä olemme halunneet varmistaa jäsenillemme mahdollisimman hyvän turvan ja palvelut.
-
Koronapassi on myöhässä
Julkaistu:Koronasäätely on edelleen sekavaa, ja koronapassi tulee liian myöhään. Näyttelijäliitto antoi asiantuntijalausunnon eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle.
-
Teattereiden näytäntövuosi on alkamassa. Teattereihin ja elokuvateattereihin kohdistuvat rajoitustoimenpiteet ovat edelleen epäselvät, epäoikeudenmukaiset ja merkittävästi tiukemmat kuin ruokaravintoloissa.
Lisää artikkelista: Teatterit saatava auki samoilla rajoituksilla kuin ruokaravintolat
-
Näyttelijäliitto kanteli eduskunnan oikeusasiamiehelle tartuntatautilain 58. pykälän nojalla tehdyistä yleisötilaisuuksia koskevista rajoituksista. Vastaus kanteluun tuli nopeasti, alle viikossa.
Lisää artikkelista: Oikeusasiamieheltä vastaus: Näyttelijäliiton kantelua ei tutkita
-
Kannanotto: Pykälä 58 d on poistettava
Julkaistu:Näyttelijäliitto pitää tärkeänä, että kirjaus 2 metrin turvavälistä poistetaan lakitasolla. Esitetty 58 d § muutos siirtää päätöksenteon lähikontaktin määrittelystä paikallisille viranomaisille, mikä ei takaa turvavälivaatimuksen poistumista yleisötilaisuuksiin kohdistuvista rajoituspäätöksistä. Muutosesitys ei tuo riittävää selkeyttä tai ennustettavuutta nykyiseen rajoitustilanteeseen. Pykälän 58 d § poistaminen kokonaan olisi selkeämpi ratkaisu.