Elokuvasäätiön leikkaukset peruttu kokonaan – korvaavat säästöt muualta kuin kulttuurista
Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie kertoi eilen, että budjettiriihessä sovittu 7,8 miljoonan euron yritystukileikkaus ei kohdistu taiteeseen ja kulttuuriin.
”Suomen kieli ja suomalaiset tarinat, kuka niitä muuten kertoisi kuin me. Yhteinen tahtotila on selkeä”, Talvitie totesi.
Ministeri painotti erikseen torstain täysistunnossa, että korvaavat säästöt etsitään muualta kuin kulttuurista.
Uutiset otettiin elokuva-alalla vastaan huojentunein mielin.
”Iso kiitos kaikille järjestöille, toimijoille sekä yksittäisille taiteilijoille ja kulttuurin ammattilaisille, jotka ovat tehneet hartiavoimin töitä leikkausten perumiseksi”, kiitti Näyttelijäliiton puheenjohtaja Antti Timonen.
Näyttelijäliitto lausui kotimaisista av-tuotannoista sivistysvaliokunnalle
Näyttelijäliitto ehti pyynnöstä lausua sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2026 ennen kuin ministeri ilmoitti leikkausten uudelleenkohdistamisesta.
Lausunnossa liitto korosti, että kaikki kulttuurin leikkaukset on peruttava eikä elokuva-alan leikkauksia ei saa siirtää muun kulttuurialan leikkauksiksi. Näyttelijäliitto muistutti myös, että leikkaukset ovat vastoin Orpon hallituksen omaa ohjelmaa ja kulttuuripoliittista selontekoa.
Det här pratar vi om: Filmnedskärningarna dras tillbaka till sin helhet - ersättande inbesparingar från andra håll än kulturenForsknings- och kulturminister Mari-Leena Talvitie berättade i går den 9.10. att företagsnedskärningarna på 7,8 miljoner euro som kommits överens om i budgetförhandlingarna inte kommer att drabba konsten och kulturen. “Det finska språket och finska berättelser, vem annan berättar om dem om inte vi. Den gemensamma viljan är tydlig”, konstaterar Talvitie. Ministern betonade under torsdagens plenum särskilt att ersättande inbesparingar ska tas från annat håll än kulturen. |